ANSIOLUETTELO/VASTAAVA SELVITYS




KUKA OLEN?

Olen Hanna Vilkka (synt. 1966) Helsingin yliopistossa valtiotieteellisessä tiedekunnassa pääaineena sosiologiaa opiskellut valtiotieteiden tohtori. Olen naimissa ja minulla on 11.5.2005 syntynyt tytär. Kotikaupunkini on Hämeenlinna. Työskentelen yliopisto-opettajana Tampereen yliopistossa kasvatustieteen yksikössä.

Kotiosoite: Possentie 1 A 5, 13200 Hämeenlinna

E-mail: hannavilkka@me.com TAI hanna.vilkka@uta.fi

Matkapuhelinnumero:  040583 9262


Toimintaani asiantuntijana, kouluttajana, sisällöntuottajana ja tutkijana kuvaa monialaisuus, sisäinen yrittäjyys, ongelmakeskeisyys sekä tutkimisen, tiedon ja taidon yhdistäminen.




1.  KORKEAKOULUOPINNOT


1998 Yhteiskuntatieteiden maisteri, 181 opintoviikkoa/ pääaine sosiologia (Kuopion yliopisto/ Sosiaalipsykologian ja sosiaalipolitiikan laitos)

Pro-gradutyön aihe: Yhteiskunnan intervention merkitys transseksuaalisuuteen. Arvosana eximia cum laude approbatur.

2007 Valtiotieteiden tohtori/ pääaine sosiologia (Helsingin yliopisto/ Valtiotieteellinen tiedekunta/ Sosiologian laitos) Väitöstutkimuksen aihe Keho. Omaa sukupuolta koskevan tiedon ja ymmärryksen muotoutumisen perusta transsukupuolisilla. Arvosana cum laude approbatur.



2.  KORKEAKOULUOPINTOJEN RAKENNE


Laudatur-opinnot ja tohtorintutkinto: Sosiologia

Aineopinnot: Suomen kirjallisuus

Perusopinnot:  Aikuiskasvatustiede, sosiaalipsykologia, filosofia

Yksittäisiä opintoja: Suomen historia, ammatillisen opettajan pedagogisia opintoja



3.  TYÖKOKEMUS


1996–2002 Sivutoiminen tuntiopettaja Mercuria Business Schoolissa, Lahden ammattikorkeakoulussa, Maanpuolustuskorkeakoulussa, Helsingin seudun kesäyliopistossa

1997 kesä Valtion hallinnon harjoittelija/ Tutkimusapulainen, Sisäministeriö/ Poliisiammattikorkeakoulu

2002–2004 Päätoiminen tuntiopettaja Espoon-Vantaan ammattikorkeakoulu/ Mercuria Business School, Sivutoiminen tuntiopettaja Lahden ammattikorkeakoulu/ Yhteiset opinnot, Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsingin seudun kesäyliopisto, Tilastokeskus,  Lahden ammattikorkeakoulu/ Muotoiluinstituutti, muotoilun erikoistumisopinnot

2004 Päätoiminen tuntiopettaja Lahden ammattikorkeakoulu/ Matkailu-instituutti,  Lahden ammattikorkeakoulu/ Muotoiluinstituutti, muotoilun erikoistumisopinnot, Sivutoiminen tuntiopettaja Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsingin seudun kesäyliopisto

1.9–31.12. 2004 Tutkija, Helsingin yliopisto/ Valtiotieteellinen tiedekunta, Sosiologian laitos

2005 alkaen päätoiminen vapaa tutkija ja tietokirjailija, sivutoiminen luennoitsija

5.1.2009-12.5.2009 Metropolia ammattikorkeakoulu, kulttuurialat, teollinen muotoilu (Muotoilu&Kulttuuri, Havainnointitaidot muotoilijan työvälineenä, Aikuisten opinnäytetöiden ohjaus)

22.6–2.7.2009 Helsingin seudun kesäyliopistossa monialainen opintojakso "Tutki ja kehitä: Perusvalmiudet opinnäytetyöhön."

30.1.2010 Esitys Educa-messuilla aiheesta "Keskimääräinen tyttö ja poika".

28.6–8.7.2010 Helsingin seudun kesäyliopistossa monialainen opintojakso "Tutki ja kehitä: Perusvalmiudet opinnäytetyöhön."

18.3-24.4.2010 Kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät, syventävät opinnot, Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos, Hämeenlinna

25.10-17.12.2010 Metropolia ammattikorkeakoulu muotoilun koulutusohjelma, tutkimukselliset opinnot Texu/Temu/Sisu ja Aiheseminaarit

25.10.2010 eteenpäin Metropolia ammattikorkeakoulu liiketalouden koulutusohjelma, tutkimus- ja kehittämistyö, sivutoiminen tuntiopettaja

29.11. 2010 eteenpäin Hämeenlinnan opettajankoulutus kandiopintojen kvalitatiiviset menetelmät ja kanditöiden ohjaus

1.8.11-31.7.12 Tampereen yliopisto, yliopisto-opettaja, kasvatustieteen yksikkö


Meneillään:

- Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen pro gradu -töiden arviointeja

- Hämeenlinnan luokanopettajakoulutuksen pro gradu -töiden ohjaaja

- Sivutoiminen luennoitsija Metropolia ammattikorkeakoulussa sekä liiketalouden että muotoilun koulutusohjelmassa

- Sukupuolitettu temperamentti -oppikirjan luova kirjoitustyö

- Hämeen Sanomien Vierailija-palstan kolumnisti

- Toiminnallisen opinnäytetyön konsultointi eri ammattikorkeakouluissa ja ohjaajakoulutus


Opetusaineina eri oppilaitoksissa on ollut sosiologia, sosiaalipsykologia, filosofia ja tutkimusmenetelmät sekä lähiopetuksena että verkko-opetuksena (suunnittelu, toteutus, opetus ja arviointi) sovellettuna ammatilliseen korkeakouluopetukseen sopivaksi.


Työnkuvaan on kuulunut tutkimusmenetelmäopinnot, sosiologia, filosofia, opinnäytetöiden ohjaus, opinnäytetyöohjaajien koulutus ja opinnäytetyöprosessien rakentaminen ja kehittäminen, tieto- ja viestintätekniikan strategiatyöhön osallistuminen Lahden ammattikorkeakoulussa sekä valtakunnallisen Virtuaaliamk:n tuotantorenkaiden työskentelyyn osallistuminen sekä sisällöntuotanto.



4. KIINNOSTUKSEN KOHTEET JA TUTKIMUSALAT SOSIOLOGISESTA JA FILOSOFISESTA NÄKÖKULMASTA


- Yhteiskuntatyypit, yhteiskunnan muutos ja merkitys yksilölle ja sosiaaliselle ympäristölle sekä asiantuntijuuteen ja ammatilliselle identiteetille, sukupuolille ja seksuaalisuuksille, kehollisuudelle (ruumiillisuus), yhteiskuntatyyppien ihmiskäsitykset

- Erilaisuus voimavarana

- Sukupuolisuus ja seksuaalisuus sosiaalisessa toiminnassa

- Sukupuolitietoisuus ja tasa-arvo (opettajankoulutuksessa ja opettajilla, koulussa ja koulutuksessa)

- Ammatillinen asiantuntijuus ja ammatti-identiteetti (aiheina esim. ammatilliset selonteot, juoru työyhteisössä ja paikallisen moraalin tarkistajana, roolinotto ammatti-identiteetin muokkaajana, työyhteisön sukupuolen ja seksuaalisuuden tasa-arvokysymykset, yhdenvertaisuus)

- Ammattietiikka, Tutkimusetiikka

- Yksilöllinen ja yhteisöllinen toiminnallisuus, harjaantuneisuus ja taito asiantuntijaksi ja asiantuntijayhteisöksi kehittymisessä

- Opinnäytteiden ohjaaminen ja arviointi

- Opinnäytteiden ohjaajien koulutus

- Muotoilu sosiaalisena, yhteiskuntaa ylläpitävänä, muuttavana ja luovana ilmiönä yhteiskunnassa

- Palvelumuotoilun tutkimus ja menetelmät


- Laadulliset tutkimusmenetelmät (havainnointimenetelmät tekstissä, kuvassa, toiminnassa; haastattelumenetelmät yksilö- ja ryhmähaastatteluna)

- Fenomenologia

- Sosiosemantiikka

- Toimintatutkimus

- Tapaustutkimus

- Etnografia

- Tutkimuksen yhdistäminen toiminnallisuuteen ja osaksi yksilön ja yhteisön harjaantumista



5. TIETEELLISET JULKAISUT


Vilkka, H. 2006b. Keho: Omaa sukupuolta koskeva tiedon ja ymmärryksen muotoutumisen perusta transsukupuolisilla. Helsingin yliopisto, Helsinki University Printing House: Helsinki. (187 sivua)



6. OPPIKIRJAT


Vilkka, H. & Airaksinen, T. 2000. Osviitaksi opinnäytetyöhön. Opas ammattikorkeakoulussa tehtävän opinnäytetyön tekemiseen. Sarja B: 14 Opetusmonisteet. Helsinki: Mercuria Business School.

Vilkka H. & Airaksinen, T. 2001. Opinnäytetyö ja sen ohjaaminen. Opas ammattikorkeakoulussa tehtävän opinnäytetyön ohjaamiseen. Sarja B: 19 Opetusmonisteet. Helsinki: Mercuria Business School.

Vilkka, H. & Airaksinen, T. 2003. Toiminnallinen opinnäytetyö. Helsinki: Tammi. (168 sivua)

Vilkka, H. & Airaksinen, T. 2004. Toiminnallisen opinnäytetyön ohjaajan käsikirja. Helsinki: Tammi. (119 sivua)

Vilkka, H. 2005. Tutki ja kehitä. Helsinki: Tammi. (188 sivua)

Vilkka, H. 2006a. Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. (140 sivua)

Vilkka, H. 2007. Tutki ja mittaa. Helsinki: Tammi. (189 sivua)

Vilkka, H. 2010. Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen. Jyväskylä: PS-kustannus. (200 sivua)

Vilkka, H. 2011. Seksuaalinen häirintä. Jyväskylä: PS-kustannus. (207 sivua)

Tulossa 2011 oppikirja Sukupuolitettu temperamentti (kasvatusalalle)



7. REFEREE-ARTIKKELIT


Vilkka, H. & Vilkka, V-M. 1999. "Modernin murroksen merkkejä. Internet-opetus ja ammattikorkeakoulu". Teoksessa Sähköinen Okeanos. Tutkimus, opetus ja Internet. Kuopion yliopiston selvityksiä E. Yhteiskuntatieteet 13. Kuopio: Kuopion yliopisto.

Vilkka, H. 2009. "Halun ja järjen sinfonia." Teoksessa Minän ja maailman liha. Toimittaneet Inkeri Sava, Mika Hannula, Pirkko Anttila & Karolina Kiil. Hamina: AKATIIMI Oy. (96–103)

Vilkka,H. 2010. Kaikki asiakkaat eivät ole heteroja. Tesso. Sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakauslehti 8/2010. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö/Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (20–21)

Vilkka, H., Hämäläinen, K. & Miettinen, S. Tunnetko asiakkaasi unelmat? Palvelumuotoilu työkirja. Helsinki: Teknologiainfo Teknova Oy. Julkaistaan 4.5.2011




8. MUUT ARTIKKELIT/TYÖPAPERIT


Vilkka, H. 2008. Semioottinen sosiologia, muotoilu ja merkitykset. Lyhyt oppimäärä semioottiseen sosiologiaan. vilkka.fi/sofia: SoFia.

Vilkka, H. 2008. Ammatillinen identiteetti. Ammatillinen identiteetti sosiaalisena identiteettinä. vilkka.fi/sofia: SoFia.

Vilkka, H. 2008. Muotoilu merkitysten maailmassa. vilkka.fi/sofia: SoFia.



9. REFEREE-ARVIOINNIT


Vilkka, H. 2008. Seksuaalisen ruumiin tutkimus antiikista nykypäivään. Sosiologia-lehti nro 1/2008, 45. vuosikerta.  Arviointi teoksesta  Kinnunen, T. & Puuronen, A. (toim.) Seksuaalinen ruumis. Kulttuuritieteelliset lähestymistavat. Gaudeamus, Helsinki 2006 (347 sivua). (70–71)

Vilkka, H. 2009. Koulutuksen sukupuoliset toimijat. Sosiologia-lehti 4/2009. Arviointi teoksesta Ojala, H., Palmu T. & Saarinen, J. (toim.). Sukupuoli ja toimijuus koulutuksessa. Tampere: Vastapaino 2009. 255 s. (312–313)

Vilkka, H. 2011. Tutkimuksellinen lukeminen toimintaa ohjaavana taitona.  Teoksesta Hurting et al. Ajattele itse! Jyväskylä: PS-kustannus. Tulossa Sosiologia 3/2011!



10. KOLUMNIT


Kolumnisti Hämeen Sanomien Vierailija-pastalla vuodesta 2009 aiheista sukupuoli, seksuaalisuus, tasa-arvo, yhdenvertaisuus, kasvatus. Kirjoitusvuoro kerran kuussa.



11. BLOGI


Hämeen Sanomien verkkosivustolla otsikolla "Asiallisesti ottaen".



12. JÄSENYYDET

Suomen tietokirjailijat ry

Tutkijaliitto ry

Westermarck–seura



13.  MYÖNNETYT APURAHAT JA STIPENDIT


Apurahan myöntäjä, Vuosi, Tarkoitus, Myönnetty summa euroina

Seksuaalinen tasavertaisuus ry, 1998, Väitöskirjan käynnistäminen, 1700

Päijät–Hämeen Kulttuurirahasto, 2004, Väitöskirjan viimeistely, 3000

Helsingin yliopisto, 2004, Väitöskirjatyön viimeistely, 3300

Suomen tietokirjailijat ry, 2004, Luova kirjoitustyö/ Tutki ja kehitä -oppikirja , 2500

Kansan Sivistysrahasto/ Tammen rahasto, 2005, Luova kirjoitustyö/ Tutki ja kehitä -oppikirja,1500

Suomen tietokirjailijat ry, 2005, Luova kirjoitustyö/ Tutki ja havainnoi -oppikirja, 2500

Suomen tietokirjailijat ry, 2007, Laiteapuraha tietokoneen hankintaan, 1000

Suomen tietokirjailijat ry, 2007, Luova kirjoitustyö/ Lasten tietokirja, 3000

Suomen tietokirjailijat ry, 2010, Luova kirjoitustyö, puolivuotisapuraha, Sukupuolitettu temperamentti -kirjaan, 10 000

Suomen tietokirjailijat ry, 2010, Matka-apuraha aineiston keräämiseen Seksuaalinen häirintä -kirjaan 243 euroa





14.  AKATEEMISET OPINNÄYTTEET/ Arvioinnit


- Väitöskirjan esitarkastus 2009: TaM Karolina Kiil, "Kielletyt kuvat – suomalais- ja virolaisnuorten piirtämällä esittämät kielletyt kuvat, Taideteollinen korkeakoulu, Taidekasvatuksen osasto

- Pro gradu -työn arviointi 2010: Minna Piispanen, "Inspiraatio –untako vain?, Taiteen maisterin tutkinto,  Aalto-yliopisto, Taideteollinen korkeakoulu

- Kanditutkielmat kymmen työtä.  Hämeenlinna luokanopettajakoulutuslaitos.



15.  TOIMINNALLINEN OPINNÄYTETYÖ VS. TUTKIMUSOPINNÄYTETYÖ/ OPINNÄYTETYÖOHJAAJIEN MONIALAISET KOULUTUSTILAISUUDET SEURAAVISSA AMMATTIKORKEAKOULUISSA


Laurea ammattikorkeakoulu, Tuusula

Espoon-Vantaan ammattikorkeakoulu, Martinlaakso

Lahden ammattikorkeakoulu, Matkailu instituutti

Humanistinen ammattikorkeakoulu, Helsinki

Savonia ammattikorkeakoulu, Iisalmi

Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu, Lappeenranta

Maanpuolustuskorkeakoulu, Santahamina

Poliisiammattikorkeakoulu, Espoo

Turun ammattikorkeakoulu, Turku

Helsingin seudun kesäyliopisto, Helsinki

Novia-ammattikorkeakoulu, Turku

Mikkelin ammattikorkeakoulu, Mikkeli

Oulun ammattikorkeakoulu, Oulu

Kajaanin ammattikorkeakoulu, Kajaani

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, Kouvola

Vaasan ammattikorkeakoulu, Vaasa

Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopio

Laurea-ammattikorkeakoulu, Hyvinkää liiketalous P2P-ohjelma

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Satakunnan ammattikorkeakoulu, Pori

Metropolia ammattikorkeakoulu, Myyrmäki


Ohjauskokemus toiminnallisessa opinnäytetyössä:

Espoon-Vantaan ammattikorkeakoulu: liiketalous

Lahden ammattikorkeakoulu: hotelli-, ravintola-, matkailuala, muotoilu, multimedia, sosiaali- ja terveysala

Metropolia ammattikorkeakoulu: teollinen muotoilu, sisustussuunnittelu, vaatetussuunnittelu, sisutuspainotteinen tekstiilisuunnittelu


Muu kokemus:

Toiminnallisen opinnäytetyön ohjausprosessien suunnittelu ja konsultointi useissa edellä mainituissa ammattikorkeakouluissa.


16.  KORKEAKOULUA EDELTÄVÄ TYÖKOKEMUS JA KOULUTUS

Uimaopettaja, uinninvalvoja

Henkilökohtainen koulunkäyntiavustaja erityiskoulussa ja normaalikoulussa

Uimaopettaja ja erityisuinninopettaja (liikuntarajoitteiset), Pukuompelija (Hyvinkään ammattikoulu 3-vuotta kestävä koulutus), ylioppilas

Hanna Vilkka